Alpeilla 2019

Kesän 2019 vuokrapyöräreissu suuntautui taas Alpeille. Tällä kertaa lensimme Milanoon, pienelle Linaten kentälle. Pyörät oli varattu viideksi päiväksi, vapailla kilometreillä. Majoitus varattiin etukäteen vain ensimmäiseksi yöksi Stelvion päältä. Kelin ja fiiliksen mukaan mentiin päivä kerrallaan, jälleen kerran hieno reissu. Viisi päivää ja noin 1500 kilometriä serpentiineillä! Alla lyhyesti mietteitä reissusta muutaman kuvan ja videon kera. Lisää videoita löytyy Youtube-kanavaltani 

Suunnitteluvaihe

Kolmen kaverin kesken reissun ajankohta (viikkoa ennen juhannusta) ja pituus lyötiin lukkoon jo ennen vuodenvaihdetta ostamalla lentoliput. Milano valikoitui lähtöpisteeksi ja siellä Linaten kenttä osoittautui otollisemmaksi kentän lähellä sijaitsevan pyörävuokraamon vuoksi. Pian lentolippujen oston jälkeen varasimme pyörät, Bemarit 2 x S1000R sekä R1200RS. 

Reittien suunnittelun ja majoitusten etukäteisvarausten suhteen olen (varmaan luonteestani johtuen) ollut sillä kannalla, että mahdollisimman pitkälle tehdyt suunnitelmat ja varaukset ovat onnistuneen reissun perusta. Mahdollisimman pieni riski yllätyksille takaa onnistuneen reissun suorituksen, Nimenomaan suorituksen! Ajetaan ennalta suunnitellut reittipisteet läpi, pysähdytään syömään suunniteltuihin paikkoihin ja lopuksi saavutaan klo 17:30 edellisenä talvena varattuun majapaikkaan. Joko se, että on tullut ikää lisää tai sitten useamman reissun käyneenä on oppinut, ettei välttämättä tarvi suorittaa. Riittää, että on reissun mahdollistavat asiat kasassa: lentoliput, vuokrapyörät ja matkarahat. Lopun voi antaa sitten mennä tilanteen mukaan. Niin paljoa ei "sininen tyyppi" kuitenkaan pysty, että ostais lentoliput vasta kentältä ja kyselis pyörää menemällä suoraan vuokraamoon. Ehkäpä sitä vois yrittää myös, mutta tuskin niin vanhaksi elää..

En sitten kuitenkaan pystynyt lähtemään ilman ihan mitään suunnitelmaa. Ensimmäisen yön majoitus varattiin etukäteen. Tai no, oli varattuna toisenkin yön, mutta se peruttiin kun päädyttiin siihen, että mennään fiiliksellä ja varataan majoitukset vasta lounaspysähdyksen yhteydessä. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin oli siinä sekin, että toisen yön majoituspaikkaan olis tullut matkaa melkein 500 km ja se on Alppiteille yhden päivän ajomatkaksi aivan liikaa. Tarkempia reittejä ei siis tällä kertaa etukäteen suunniteltu. Jokainen matkalainen oli toki Googlemapsilla etukäteen katsellut mutkapätkiä, mutta "suorittamaan" ei nyt lähdetty.

Toukokuun alussa porukkaan liittyi neljäs kaveri. Hyvin sai vielä lentoliput sekä pyörän. Ei juuri sen mallista pyörää jonka olisi halunnut, mutta löytyi kuitenkin hyvin mutkateille soveltuva Bemarin Rnine-T. Tarviiko siis oikeesti ostaa lippuja ja varata pyöriä yli puolta vuotta ennen? 

Matkalla

Vihdoin se matkalle lähtö sitten koitti. Taas oltiin varattu lentoliput alkaen Helsingistä. Kuka nyt Suomesta osais suunnitella lähtevänsä ulkomaille lentokoneelta muualta? Saadakseen ensimmäisen ajopäivän mahdollisimman pitkäksi, tarkoittaa se aikaista lentoa Helsingistä ja se puolestaan tarkoittaa unetonta yötä Jyväskylästä lähtijälle, paitsi jos tulee edellisenä iltana kentän kupeeseen yöksi.

Lufthansa kuljetti meidät Frankfurtin kautta Milanoon. Kentältä taksilla kymmenessä minuutissa vuokraamolle, johon sitten tietysti satuimme siestan aikaan. Läheinen ravitsemusliike mahdollisti lounastamisen vuokraamon avautumista odotellessa. Huonosta suunnittelusta ei ollut kyse, siesta tiedettiin etukäteen, mutta emme voineet vaikutta koneen saapumiseen Linateen aikataulusta jäljessä. Tai no, ei siis oltu mitään suunniteltu kun ei pitänyt suunnitella mutta asia oli tullut esille ja lopulta meni noin.

Pyörien vuokrapaperit kuntoon, ajokamat päälle ja matkaan. Päivän rasittavin osuus oli Milanon iltapäiväruuhkasta selviäminen. Alkuun mentiin jonossa autojen kanssa, kuten kunnon lainkuuliaiset Suomalaiset tekee kotimaassaankin. Pian kuitenkin hoksattiin, että paikalliset motoristit ajelee surutta jonojen välissä, kaistaviivojen päällä ilman että kukaan autoilija yrittää opettaa kiilaamalla autolla tai avaamalla oviaan. Se ei Italiassa ole keltään pois, jos moottoripyörällä pääsee vähän nopeammin perille. Omaksuimme siis maan tavan nopeasti ja pian suihkimme kuin paikalliset, olihan meillä Italian rekisterikilvillä olevat pyörätkin.

Matka soljui Como-järven itäpuolitse, Maloja-solan ja St Moritzin kautta kohti Stelviota. Päivä oli ehtinyt pitkälle ja varusteiden vaihdossa tullut hiki kuivunut jo aikaa sitten saapuessamme Santa Maria Val Mustariin, Umbrail-solan läpi vievän tien alkupäähän. Tästä lähdettiin nousemaan mutkaista tietä kohti lumista Stelviota ja ensimmäistä yöpaikkaa.

  

  

Vuorilla lunta

Edellisenä kesänä reissun ajankohta oli heinäkuun puoliväli. Lumet olivat muutamia huippuja lukuunottamatta sulaneet pois. Lämpötilaerot laaksojen ja vuorten ylittävien teiden yläkohtien välillä olivat jopa parikymmentä astetta. Nyt ajankohdaksi valittiin kesäkuu siitäkin huolimatta, että kaikki tiet eivät välttämättä olisi vielä auki talven jäljiltä. Näin oli nyt Stelvion osalta. Huipulle pääsi etelän puolelta, mutta pohjoiseen laskeva tie oli vielä suljettu. Aamulla herättyämme huipun kupeessa olevasta Folgore hotellista suuntasimme huipulle, mutta virkavalta ohjasi kääntymään takaisin. Tie avattaisiin samana päivänä, mutta vasta paikallisen polkupyöräkilpailun jälkeen. Emme jääneet sitä odottamaan vaan suuntasimme etelään Bormion suuntaan ja siitä päädyimme illaksi Bolzanoon. Lämpötilaerot olivat nytkin pariakymmentä astetta, mutta laaksoissa ei onneksi ollut yhtä kuumaa kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Lämpö ei sinänsä moottoripyöräilyä haittaa niin pitkään kun pysyy liikkeessä, mutta heti pysähdyttäessä ajovarustuksen sisässä alkaa hiki virrata. 

Kuvassa kesäkuinen näkymä hotelli Folgorelta alas Bormion suuntaan menevälle SS38-numeroiselle tielle. Varsinainen, kuuluisa Stelvion nousu on huipulta pohjoisen suuntaan. Solan läpi kulkevaa tietä alettiin suunnitella Itävallan keisarikunnan aikaan. 49 kilometriä pitkän tien rakentaminen kesti 2 500 työntekijältä viisi vuotta. Tie avattiin vuonna 1825 (lähde: Wikipedia). 

Varasimme majoituksen hotellista hyvissä ajoin keväällä. Idyllinen majatalo oli täynnä. Ystävällinen henkilökunta antoi parkkeerata moottoripyörät yöksi tajon alakerrassa olevaan pieneen talliin.

Italian tiet ja liikenne

Ollaan siis lauantaissa. Aamupalalla katsottuamme sääennusteet ja tarkastettuamme matkalaisten fiilikset päätimme siis suunnata kulkumme kohti Bolzanoa. Bormiosta suuntasimme Santa Caterinan kautta kulkevalle tielle (SP29). Alkumatkan tien päällyste kaipaisi uusimista, mutta maisemat ovat kyllä mitä parhaat. Yleisesti ottaen tiet ovat pääosin pinnoiltaan kunnosa, mutta hyvinkin mutkaisia. Maksullisia teitä löytyy kiireisimmille, Pohjois-Italian läpi kulkeville. Moottoripyöräreissuillamme olemme etsineet mutkaisimmat ja korkeimmalle vuoristoon menevät tiet. Maksullisia teitä emme ole juurikaan käyttäneet, jos niiksi ei lasketa varsinkin Itävällassa olevia isoja solia halkovia teitä.

Ilta-ajelulla opimme moottoritiemaksukäytäntöjä hieman. Kirjauduttuamme hotelliin ja hetken huilien jälkeen läksimme tyhjillä pyörillä kohti Meranoa ja siitä Jaufen-solan kautta Brennerin solaan. Kello alkoi jo olla siinä vaiheessa paljon ja ajattelimme, että nyt mennään vauhdilla takaisin Bolzanoon A22 moottoritietä pitkin. Tätä ei sen kummemmin oltu suuniteltu etukäteen eikä selvitelty kuinka tielle tultaessa ja tie jätettäessä toimitaan. Neljä pyörää siis ajoi moottoritien sisäänmenoon, muun liikenteen mukana. Osa otti koneen tarjoaman lippusen, osa ei sitä huomannut ja jollakin se lensi tuulen mukana. Mutta ei se mitään, isolle tielle päästiin ja ei muuta kuin hanaa! Reissun ainoa kaatosadekin saatiin seuraavan vartin sisään, toki sitä ennen ehdittiin kokeilla paljonko Bemarit kulkee. Sade loppui ennen Bolzanoa ja pikkasen ehti kamppeetkin kuivahtaa ennen kuin saavuimme pisteeseen, jossa oli moottoritieltä poistuminen edessä. Nyt niitä lippuja sitten olis tarvinnut! Minulla sattui olemaan lappunen tallessa, perässä ajavalla kaverilla ei ja vinkkasin häntä tulemaan perässäni luukulle. Ystävällisesti selitin tilanteen ja maksoin oman seitsemän euron osuuden pois, samoin lippunsa kadottanut kaverini maksoi saman suuruisen maksun. Viereiselle kojulle ajanut toinen kaveri oli lippunsa hukannut myös ja kopissa istunut Italialainen ei päästänytkään helpolla. Puhuttaminen kesti varmaan vartin ja tiemaksun perimisen lisäksi sanoivat lähettävänsä n. 10 kertaisen "virhemaksun" jälkikäteen. 

Toinen ja kolmas huomio ovat ajonopeudet sekä niiden valvonta. Liikenne on sujuvaa, mutta nopeudet kaitaisilla vuoristoteillä tuntuvat tottumattomalle aluksi kovilta. Peltipoliiseja on lähes jokaisessa pikku kylässä ja ovat hyvin suitsimassa nopeuksia kuriin. Nopeammilla teillä on lisäksi hyvissä ajoin ennen mittauspisteitä liikennemerkein kerrottu, että nopeuskamera. Tähän emme kiinnittäneet reissullamme riittävästi huomioita, mutta jälkikäteen talven aikana se on tullut hyvin selväksi ja varmasti muistetaan tulevilla reissuilla.

Kohti Dolomiitteja

Bolzanosta matka jatkui sunnuntai aamuna kohti Dolomiitteja. Maisema oli edelleen henkeäsalpaavaa, vuoristo muuttuu kuitenkin erinäköiseksi kuin mitä se oli Tirolin Alpeilla. Muita tienkäyttäjiä oli liikkeellä myös, ei ehkä kuitenkaan yhtä paljon kuin heinäkuussa. Aamupäivän aikana ajeltiin Canazeihin ja siinä lounaan ohessa katseltiin Booking.comista seuraava yöpaikka, Ajateltiin tehdä samoin kuin edellisenä päivänä eli kirjautua sisään heti kolmen jälkeen ja tehdä tyhjillä pyörillä vielä iltalenkki.

Majapaikkoja tuntuu olevan jopa neljän hengen porukalle oikein hyvin tarjolla. Hakuehtoina on yleensä ollut yritys löytää paikka, jossa on aamupala tarjolla. Pienet, idylliset majatalot ovat ehdottomasti meidän porukan suosikkeja. Hintataso kesäaikaan on kohtuullinen, yleensä löytää petipaikan aamupalalla alle 50 eurolla. Käteistä kannattaa varata mukaan, joka paikassa eivät huoli maksukorttia. Mutta käteistä tarvitse Suomesta saakka kuskata, paikallisista automaateista saa kortilla rahaa.

Canazeista tie (SS48 ja SR48) Arabbasiin kulkee Pordoi-solan läpi. Oiken mukava mutkapätkä, alla olevilta videoilta voit tarkastaa oliko mutkia!

Kääntöpisteeltä Gardalle

Paljon olisi ollut Arabbasin ympäristössä nähtävää ja koettavaa vaikka useammaksikin päiväksi. Ei olisi ollenkaan hullumpi idea lentää Innsbruckiin, ottaa siitä vuokrapyörät alle, majoittua vaikka useammaksi päiväksi Arabbasiin ja tehdä siitä päiväretkiä tyhjällä pyörällä. Tätä ei tietysti omilla pyörillä, pitkiä siivuja suoria teitä pitkin ajavat ymmärrä. Mutta jos tykkäät liikkua moottoripyörällä huikeissa maisemissa ja serpentiiniteillä niin kannattaa kokeilla vuokrapyöräilyä Alpeilla.

Tällä reissulla Arabbas oli meidän kääntöpiste. Maanantain koittaessa käänsimme pyörät kohti Milanoa. Päivän aikana siirryimme Garda-järven pohjoispäähän. 

Ilta-ajelu Riva Del Gardalta, Garda järven itäpuolta etelään vei uskomattomalle serpentiinille, joka välillä meni vuoren sisällä tunnelissa ja välillä tarjosi uskomattoman näkymän järvelle. Valitettavasti porukan kypäräkameroista oli tuossa vaiheessa akut niin kuivat, että kuvatodisteita ei ole. Paikka löytyy Googlemapsista Strada della Forra -haulla. Kannattaa aivan ehdottomasti käydä ajamassa läpi jos Gardan ympäristössä on kulkua. 

Loppuliuku

Tiistaina oli sitten kohdattava reissun lopun alku. Kännyköistä yritettiin epätoivoisesti tiristää mutkapätkää vielä loppuun, mutta kohdattava oli se tosiseikka, että palauttaakseen pyörät on ajettava Milanoon menevän liikenteen sekaan ja alettava paluu arkeen. Aamupäivän aikana saimme vielä kuitenkin kuluttaa renkaita reunasta reunaan.